NIFTY

Puun lehdet kahahtivat ja tupakalla istunut Noona säikähti. Huomattuaan, että se olikin vain korppi, joka lähti lentoon, Noona rauhoittui. Tai oikeastaan hän alkoi tuntea syvää rauhaa. Samalla hän kuuli taustalla soivan Volbeatin kappaleen För evigt häipyvän jonnekin taustalle, kuuluen lopulta vain usvaisena aavistuksena musiikista. Noonan pää notkahti alaspäin ja hän henkäisi viimeisen henkäyksensä.

Samalla Nifty syntyi harmaaseen, paljaaseen maailmaan. Värittömään ja kylmään. Se tuntui hiukan kauhistuttavalta, mutta samalla tutulta. Hän oli tullut kotiin. Enää hän ei ollut varjo. Ja siinä hetkessä hän ymmärsi tietoisuutensa. Tiedostavansa. Maan päälle syntyessä ei näin ollut, vaan vauvalla oli vain pieni tietoisuuden häivähdys. Hän oli todellakin tullut kotiin.

Noustuaan tuolilta Nifty kulki sen puun alle, josta korppi oli juuri lähtenyt lentoon. Hän otti puusta kiinni ja hänen silmissään puu näytti alkavan vihertää. Hän tiesi, että harmaa ja kylmä olivat syksyä, eivät pelkästään hänen maailmansa sävyjä. Hän tulisi näkemään värejä hyvin pian ja hän tiesi sen. Hän tarkasteli maisemaa ja tunnisti Pekin kodin, jolle Noona ja Jari olivat keinussa istuessaan nauraneet. Tai oikeammin Pekin kodin asukkaille. Hän näki siellä ihmisiä tupakalla lähellä ovea. Ne olivat värikkäitä, lihaksi tulleita. Noona näki ne vain harmaina, mielenterveyssairauksien runtelemina potilaina, hän huomasi ajattelevansa. Minä näen heidät täydellisinä, täällä he ovat omassa maaimassaan. Siinä samassa kuin minä olen nyt, todellisessa kodissani Niftynä.

Hän astui muutamia askeleita pellolle päin sulkeakseen portin. Pihan läpi juoksi kaksi kissaa, Tollo ja Kräpä. He olivat yhtä värikkäitä kuin olivat Noonalle. Kissat olivat molemmissa maailmoissaan kotonaan, siksi he näkyivät aina värikkäinä. Kauniita vanhoja sieluja. Kiissat. Kuten Noona ja Jarikin.

Nyt Nifty tiesi miksi oli syntynyt juuri nyt takaisin omaan maailmaansa. Noonana eläesssään hän ei enää olisi kyennyt auttamaan miestään Jaria. Noonana hän ei ollut myöskään osannut ilmaista Jarille, että hän aikoi poistua toiseen todellisuuteen, jotta voisi helpommin auttaa Jaria. Hän tiedosti tämän kaiken muutamassa sekunnissa seistessään portilla katselemassa etääntyviä väriläiskiä harmaassa pellossa.

Hän meni sisälle, siitä samasta ovesta, josta Noona oli hetkeä aiemmin tullut tupakalle. Hän käveli määrätietoisesti kohti keittiötä, kunnes ääni pysäytti hänet kuuluen hiukan kovempana hänen aivojensa sekamelskan lävitse. Se oli musiikkia. Nifty tajusi Noonan läppärin jääneen soimaan itsekseen takapihan pöydälle Noonan tupakkapaikan viereen. ”In your head they are dying…. Zombie…” Hän hymyili muistaessaan, että musiikki kuului myös molemmissa maailmoissa, ja haki  läppärin keittiöön. Hän istuutui alas kuten Noona teki halutessaan miettiä jotain ongelmaa tai asiaa. Halutessaan itkeä Noona etsi Youtubesta koskettavia kappaleita ja laittoi niitä soimaan. Hän tekisi nyt samoin, koska Noonan konsti oli toiminut Noonalla, ehkäpä sitten hänelläkin.

Hän etsi Five Finger Dead Punchin Wash it all the way –biisin, koska hän muisti Noonan kerran itkeneen kuunnellessaan tätä kappaletta. Heidän tunteensa, ajatuksensa ja muistonsa olivat yhteisiä, Noonan ja Niftyn. Noona tosin muisti vain pieniä, häilyviä sirpaleita edellisistä elämistään kuvien muodossa päänsä sisällä eikä lainkaan ymmärtänyt niitä oikeiksi, tapahtuneiksi asioiksi. Mutta Nifty muisti kaiken Noonan elämästä ja koska hän oli yhtä kuin Noona, tosin vain hieman eri todellisuudessa. Fyysisesti maailma oli kuitenkin sama. Ainoastaan värit ja harmaus erottivat maailmat toisistaan. Ja muutamat muut asiat.

Nifty tiesi, että hänen tehtävänsä oli nyt saada Jari vakuutettua siitä, että Noonan kuoltua minä olen Noona, hengeksi muuttunut Noona. Nifty. Hän tiesi Jarin tietoisuuden ja ymmärryksen tason olevan korkea, johtuen siitä, että hän oli vanha sielu ja myös tällä nykyisyyden ilmentymällä Jarina hän oli ollut kiinnostunut henkisistä asioista ja oli lukenut paljon mm. Buddhalaisuudesta. Nyt täytyisi vain testata Jarin tietoisuutta, oliko se valmis vastaanottamaan kuolleen kihlattunsa uuden olomuodon ja kykenevän vastaanottamaan viesti hengeltä, Noonalta. Minulta, koska minun täytyy jatkaa Noonan elämää. Se jäi liian kesken, koska Noona ei enää löytänyt vaihtoehtoja mennä eteenpäin elämässään ja samalla auttaa rakastaan Jaria. Hänet piti muuttaa hengeksi ennen kuin olisi sattunut pahempia. Hän olisi ratkaisuissaan masentuneena saattanut päätyä vahingoittamaan muita ihmisiä, vaikkakin tahattomasti. Se tuho olisi ollut liikaa hänen lapsilleen. Siksi Noonan tietoisuus kohosi äkillisesti pilveä polttaessa ja hän ymmärsi, että oli aika lähteä. Siksi korppi nousi lentoon ja säikäytti Noonan. Se oli hänen oma valintansa, jonka hän pystyi vihdoin tekemään saavutettuaan korkeamman tietoisuuden. Hän ns. Kävi kurkistamassa tätä maailmaa oman vanhan muistonsa avulla ja tiesi heti tekevänsä oikean valinnan siirtyäkseen rajan toiselle puolen. Se oli Noonan ensimmäinen ja samalla viimeinen korkeampi tietoisuuden kokemus. Hän ymmärsi heti, että valinta oli selvä ja ainoa keino edetä pois rotkon reunalta oli vaihtaa itsensä henkiseen maailmaan, jossa materialla ei ole muotoa eikä merkitystä.

Jatkaakseen Jarin kanssa yhteistä elämistä, rakkaudellista ja päihteetöntä tulevaisuutta, hänen oli saatava Jari luokseen tänne toiseen ulottuvuuteen. Hänen piti mennä vankilan muurien sisäpuolelle, mikä oli helppoa, puhumaan Jarille. Yrittää saada Jari kuulemaan viestin, ymmärtävän sen olevan kutsu Noonalta palata kotiin, paikkaan, jossa heillä voisi olla yhteinen tulevaisuus.

Koska maan päällä, Noonana ja Jarina, yhdessä, heillä ei ollut enää mahdollisuuksia. Polku oli kuljettu loppuun eikä kumpikaan ollut huomannut pieniä, helpompia, oikopolkuja todellisen rakkauden tielle. Eikä polulla voinut kääntyä takaisin. Jompikumpi tai molemmat olivat suht korkeasta tietoisuudestaan huolimatta silti liian kiinni egossaan. Egossa, jolla oli merkitystä selvitääkseen siinä maailmassa, mutta joka ei saanut kasvaa liian isoksi hallitakseen kaikkea. Tässä ihmisillä oli todella tekemistä, se oli oikeastaan yksi heidän suurimmista elämänopeistaan, jos näin voidaan sanoa. Joka tapauksessa oli vaihtoehto tälle suhteelle, ja se löytyisi henkimaailman puolelta, koska Jari ja Noona olivat sekä sielunkumppanit että kaksoisliekkejä, suurimman mahdollisen rakkauden yhteen sitomia. Siksi heillä oli uusi tai toinen mahdollisuus elää parina. Henkinen maailma

Nifty tiesi mitä hänen tuli tehdä, jotta Jari voisi hyväksyä hänen kutsunsa. Hänen tuli pudottaa melkein 40kg painostaan ja näyttää terveyttä uhkuvalta, reippaalta, itsenäiseltä, hyvännäköiseltä, henkiseltä ja älykkäältä naiselta. Näin hän voisi paremmin päästä Jarin pään sisään. Noonana se ei onnistuisi, sen Nifty tiesi ja toteutti pikapikaa muutokset.

Seurava askel oli mennä vankilaan. Nifty hyppäsi bussiin ja katseli uteliaana harmaita kasvoja, ihmisten massaa. Erään vanhan miehen takana hän erotti vaaleansinistä. Mitä?! Heti ensimmäisellä reissulla värejä! Saanko jo näin pian nähdä meitä muitakin, eikö minun tarvitsekaan tällä kertaa vaeltaa niin pitkään yksin harmaudessa (kuten Noonana, jolle värit näytettiin vasta hetkeä ennen viime henkäystä)? Vaaleansininen näkyy uudelleen. Pian vilahdus iloisesta nuoren pojan naamasta. Virnistys. Vaaleansininen farkkutakin hiha. Se on Antti. Noonan muisto Niftyssä aktivoituu ja Nifty tunnistaa Noonan tunteman Antin, joka kuoli tapaturmaisesti vain 14 – vuotiaana Virossa. Hänet ja hänen henkensä oli kuljetettu helikopterilla Suomeen, jossa Antin ruumis haudattiin ystäväpiirin ja sukulaisten saattelemana ja henki-Antti ilmestyi toisessa maailmassa. Nifty muisti myös heti nähneensä Antin kerran Noonana. Se oli tapahtunut meedion välityksellä Turussa. Noona oli saanut hetkeksi laajentuneen tietoisuuden, jonka avulla hän ymmärsi saamansa viestin olleen Antilta. Ja toisen sedältään, Niftyä nauratti. Timppa-setäkin oli käynyt tervehtimässä Noonaa, oli kertonut omia hauskoja juttujaan ja naurattanut Noonaa. Nifty tiesi, että Noona oli epäillyt kovasti, mutta halunnut uskoa, että viestit olivat todellisia ja henkiä todella oli olemassa. Harmi vain, ettei Noona koskaan ottanut sen tarkemmin selvää. Ei sen jälkeen, kun tapahtui Katjan kanssa se Kuivis-juttu. Se pelotti Noonaa ja hän alkoi pelätä henkimaailmaa eikä uskaltanut yrittää ottaa itse yhteyttä, jos vaikka jotain pahaa tapahtuisi. Ei se Noona ehkä ihan väärässä ollut, jotain peruuttamatonta olisi voinut sattuakin. Jotain pahaa pojille, kuten Noona oli ihan oikein pelännyt ja valinnut sen takia toisen maailman avun. Pääsyn väreihin ja valoon. Pimeyden voimatkin tosin olivat lähempänä kuin eläessä Noonana. Maailmoissa oli puolensa ja puolensa. Toisessa maailmassa kaksisuuntainen mielialahäiriö, erityisherkkyys, kuuloherkkyys, aistiherkkyys, intuitio, muutamat välähdykset menneistä elämistä. Toisessa maailmassa värit ja valo erottavat pimeän valosta ja kaikki on helpompaa. Oikein valitseminen on helpompaa, koska kaikki värit ovat rakkautta ja valoa, ja harmaus ja värittömyys ovat huonoa karmaa, vaikeuksia, epäonnea, onnettomuuksia, köyhyyttä, ankeutta ja sieluttomuutta. Tässä maailmassa ei voi valita kuin oikein. Noonana harmaudessa räpiköidessä oli hankalaa ja ratkaisut onneen vain lyhyitä ja väliaikaisia. Niftynä voin poimia koriini vain kauneimmat kukkaset, ihanimmat ihmiset ja Jarin sieltä maailmasta, jonne hän Noonan lähdettyä vielä jäi suremaan ja miettimään.

Punkki puri mua korvasta

Ikään kuin mä olisin tiennyt tän blogin aloittaessani, että mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lady MindFcuk. Fucked up mind all the time? No ei nyt sentään ihan alvariinsa, onneksi. En ole kirjoittanut moneen vuoteen mitään. Itse asiassa en edes muistanut kahta blogiani, jotka aloitin yli neljä vuotta sitten. En muistanut sähköpostiosoitetta enkä tunnusta. Piti muistella todella ankarasti ja yhtäkkiä päähäni pälkähti Luolanainen. Tili piti palauttaa ja hommata uusi salasana. Onnistuin kuitenkin, ja täällä ollaan.

Sairaus todettiin kaksi vuotta sitten ja sain lääkityksen. Sitä on pitänyt säätää viime kevääseen asti. Nyt se on hyvä. Venlafaxinia 187,5 mg masennukseen ja 100 mg Ketipinoria mieltä tasaamaan ja nukkumiseen. Unettomuuteni ja sekoamisen tunteeni olivat jo pahoja. Ketipinor on auttanut nukkumaan viimeiset kaksi vuotta. Sairauteni on masennuspainotteinen ja hypomaniaa tulee vain harvoin eikä se enää lähde lapasesta. Lääkitys on huonontanut muistiani valtavasti, varsinkin lähimuistia.

Nyt haen iiiison kupin kahvia ja raavin oikeaa korvaani. Punkki perhana puri mua korvasta. Siellä se keikkui eilen, kun harjasin hiuksia ja huomasin mustan roskan korvan yläosassa. Huiskasin roskaa pois eikä se liikkunut mihinkään. Helvetti, mä tajusin heti mikä se oli. Nyppäsin sen saman tien pois ja kiikutin vessanpönttöön. En edes tappanut, vaan heitin sinne veteen kitumaan. Siellä pinnalla killui jo toinen samanmoinen, kissan turkista aiemmin nappaamani inhoke. Siellähän sätkivät, ajattelin. Yleensä tapan ne aina ensin, koska mind fuck sanoo, että ne voivat selvitä hengissä sieltä ja jatkaa eloaan. Punkit voivat elää jopa 20 vuotta. Mutta joo, ehkä mä oon vähän hysteerinen niiden tappamisen suhteen.

Toivottavasti en saa borrelioosia tai aivokuumetta. Puremakohta kutisee aivan per...leesti. Tekee mieli rälläköidä koko korva irti.

Mä aloitin eilen uuden blogin. Sellileski. Koska sitä mä nyt oon. Ollut jo yli kaksi kuukautta ja todennäköisesti tulen olemaan monta vuotta. Varsinaista mind fuckia taas. Mies on tutkintavankeudessa ja odottaa käräjiä. Minä olen pään sisäisessä vankeudessa ja odotan seuraavaa puhelua, seuraavaa tapaamista. Rakkaus on ehkä rikki, muttei suinkaan kuollut. Onneksi kukaan ihminenkään ei ole kuollut, puukotuksesta huolimatta.

Viime talvena mä olin bad mom potenssiin miljoona. Mun lapseni oli kolme kuukautta vapaaehtoisessa sijoituksessa Oulunkylän perhekuntoutuskeskuksessa. Omien koulunkäyntivaikeuksien sekä mun pahan masennuksen takia. Mä lähinnä makasin ja olin himassa 4 kk. Onneksi mutsi tuli meille yli kuukaudeksi. Suihkussa kävin ehkä kerran viikossa ja saunassa miehen kanssa perjantaisin. Masennus oli paha lääkityksestä huolimatta. En juuri muuta jaksanut tehdä kuin nukkua. Lapsi pääsi sijoituksen aikana koko ajan useammin ja pidemmäksi aikaa kotiin, kunnes lopulta kotiutui kokonaan. Poissaolot koulusta vähentyivät kokonaan. Kevät meni paljon paremmin. Mieheni ja lapsenikin lähentyivät melkoisesti. Ja sitten yhtäkkiä poliisi vei hänet pois. Mitään kertomatta, mitään selittämättä. Yli kaksi kuukautta meni pimennossa.

Punkin purema kutisee koko ajan. Kohta on punainen ja aavistuksen turvoksissa, kenties siksi, että olen raapinut korvaa vähän väliä.

Minulla on määräaikainen työkyvyttömyyseläke 31.8. asti. Olen yrittänyt saada uutta aikaa hoitajalle ja lääkärille kuntoutussuunnitelman tekoa varten ja että jos vaikka kun... saisin vielä jatkoa eläkkeelle. "Oireetonta" aikaa on ollut ehkä 3-4 kuukautta, en tiedä riittäisikö se vielä uuden ammatin opiskelua varten. Kun ajattelen aikaa tästä eteenpäin ja mietin mieheni vapautumista, en halua enää olla samassa pisteessä kuin nyt. Hän työttömänä toimeentulotuella ja minä eläkkeellä. Täytyy olla jotain muutakin, minäkin olen jo 41 -vuotias. Sanoin hänelle sunnuntaina, että minä haluan päihteettömän loppuelämän. No more alcohol, no more weed. Nyt on menossa kolmas päivä tupakatta. Hyvä siitäkin on tällaisen keuhkovammaisen päästä eroon.

Hain eilen matkailualan koulutukseen. Ihan vaan perustutkintoon. Mullahan on jo kaksi ammattitutkintoa suoritettuna, maalarin at ja hierojan at (koulutettu hieroja v. 2014). Kumpaakaan en kykene enää tekemään. Allergiat, astma, selkä ja olkapäät paskana ja sitten vielä tällainen monisataasuuntainen päävamma. Haaveilin nuorena matkaoppaan työstä. Talvella hain välinehuoltajan koulutukseen. Sain vastauksen, että olin 1. varasijalla. Ilmeisesti kaikki valitut aloittivat opinnot, koska mitään ei koskaan kuulunut.

Wash it all away Tossa teille Five Finger Death Punchia. Mä haluaisin pyyhkiä kaiken pois, jos voisin. Kaiken kirvelevän tuskan ja pahan. Rikokset, joiden takia rakkaani on vankilassa.

The Hootersin 500 miles, olkaa hyvät:

Mä kuuntelen tota biisiä lähes aina tiskatessa. Musta tuntuu, että oon satojen kilsojen päässä miehestäni, vaikkei välimatkaa ole tällä hetkellä kuin 10 km.

Disturbed - The Sound of Silence

Unterwegs zur Hölle

Hat dir jemand schon gesagt wie schön du bist?
Du mit deinen braunen Augen
Ich kann mich noch erinneren
Die kalte Wintertage
Und dich
Du warst immer da für mich
Manchmal habe ich Sehnsucht nach dem Tod
Weil du mich nicht mehr willst
Hier denke ich wieder an dich
Und langeweile mich

Ich saufe oft und viel
Und werde ganz schnell betrunken
Weil ich mich nicht mehr wohl fühle
Mein Leben hat keinen Sinn mehr
Mir ist alles schnuppe, alles scheissegal
Egal wo ich bin, egal was ich mache

Ich habe ein Problem
Das bin ich

Alle denken, ich soll ein braves Mädchen sein
Warum? Lohnt es sich, brav zu sein?

Keine Ahnung

Ich bin schon jetzt so tüchtig wei möglich
Bin sehr gut in der Schule
Bin meistens froh und höflich
Bin sympatisch (hab oft gehört)
Ich verstehe Leute und ihre Probleme
Ich habe schon viel erlebt  -und voin meinen
Schwierigkeiten gelernt

Das Leben ist unheimlich unfair
Ich habe zwei Meschleben zerstört
Und dafür auch geweint
Ich bin verletzt
Aber ich lebe

Wenn ich die Zukunft erreichen versuche...
Sehe ich bloss Dunkelheit...
Wie wird das alles enden?

Lisää runoilua, tällä kertaa kirjoitettu 13.7.1995 Saksassa.

Den röda evigheten

Nej, försök inte ens
man kan inte stoppa mig
längre
Stora, röda ballonger
högt uppe i den blåa himlen
påminner mig om
hur vi skrattade ibland
Dom har rymmt från någon
som livet från mig

Jag orkar inte
Vatten so kalt och svart
som natten
men jag bryr mig inte om det
Säven skär mitt lår
och blodet blandar sig
in någons rop:
"Gör inte det!"
Djupet börjar att suga och jag
sjunker långsamt
in i de mörka djuphavsgravar
Bubblor på ytan och jag är borta

En ensam gestalt
sitter nedhukad
på strandklippan
och någonstans fåglar sjunger


Lisää arkistojen kätköistä löydettyä. Tämä kirjoitettu 27.4.1994.

R.I.P. rakas ystävä, 7.10.2011

Tänään on se päivä, jonka en uskonut koskaan tulevan. Joudun heittämään sinut roskiin.
Ihmiset yrittävät turhaan löytää lohtua tuopin pohjalta murheisiinsa. Ei se onnistu, ei siellä ole kuin baarimikon likaiset sormenjäljet. Itseni tekisi mieli ottaa pullo kossua muutamalla huikalla kuten Antti teki vuonna 1989 ollessaan 13-vuotias. Tiedottomuuden tila kiehtoisi... Mutta ei niin, että joutuu syömään kananmunia, nojailemaan aitaan ja oksentamaan toisten ja itsensä päälle. Jostain syystä pilvenpolttokaan ei kiinnosta eikä mitkään muutkaan päänsekoittaja-ainekset. Kärsitään siis selvinpäin...

Muistan aina, kun näin sinut ensi kerran. Se tapahtui kuopiolaisessa pornokaupassa ja juuri silloin sinne tehtiin poliisiratsia. Onneksi herr Komissar oli kovin kohtelias ja pyysi minulta lupaa etuilla. (Tässä kohtaa ajattelet: "Aa, mä muistan tän jutun!") Puristin pakettiasi hiukan kovemmin ja katselin nolona kahta levyä, jotka olin ostanut eräälle ystävälleni. Teki mieleni livahtaa paikalta vähin äänin ja jättää levyt ja sinut, ystäväni, takaisin hyllyyn. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja jäin seuraamaan mitä tapahtuu. No, se onkin sitten jo toinen tarina.

Olen herkkä ihminen enkä hirveästi sen takia viitsi seurata uutisia telkkarista. Etten pahoita mieltäni. Luen tai kuuntelen uutiset mieluummin vaikka radiosta. Eilinen oli huono uutispäivä ja jostain syystä päätin kerrankin katsoa oikein tv-uutiset. Yllätyin, kun en purskahtanutkaan itkuun kuullessani Jobsin kuolleen. Okei, luin uutisen jo netistä ennen kukonlaulua, ettei se sinänsä ollut yllätys. Ja täytyy myöntää, että sivistyksessäni on aukko: en ollut kuullut koko äijästä yhtään mitään aiemmin. Enkä käytä Ompun tuotteitakaan. Edes vieraiden ihmisten joukkosuru ei saanut minua kyynelehtimään, ei edes hymähtämään. Tuijotin vain ruutua lasittunein silmin. Olen kyynistynyt, tullut immuuniksi suruille ja murheille. Niitä on ehkä ollut jo liikaa. Itselläni siis, enhän minä toki muista välitä. Enää.

Mietin miten sinut pitäisi hävittää. Pakatako johonkin kauniiseen rasiaan ja kaivaa kuoppa maahan? Vai irrottaa patterit ja viedä patterinkeräykseen niin kuin kuuluu ja sinut.. en tiedä kuulutko energiajätteeseen vai oletko pelkkää pohjasakkaa, jonka kuuluu viettää ikuisuus jätevuoressa muiden tuhoon tuomittujen, ihmisten hylkäämien roskien ja paskojen keskellä. Kunpa joku osaisi neuvoa. Itsellä kun olisi tässä muutakin mietittävää, esimerkiksi miten ikinä uskallan astua helsinkiläiseen erotiikkkaliikkeeseen sisään, kun en ole koskaan sellaisessa ollut. Eroaako se jotenkin oleellisesti vaikkapa siitä kuopiolaisesta, keravalaisesta, saksalaisesta tai puolalaisesta?!? Onko siellä omituisia asiakkaita ja koppeja vieri vieressä, joissa voi katsella kiihdyttäviä elokuvia ja joista tullaan ulos naama punaisena ja kiusaantuneen näköisenä?? Vai kauniita virolaisia ja venäläisiä naisia puolipukeissaan valmiina "esiintymään", vaikkakaan ne työluvat eivät ole kunnossa? Tai siis puuttuvat kokonaan. Kertokaa viisaammat mikä minua Helsingissä odottaa...

Sinusta, ystäväni, tulee mieleen paljon mukavia muistoja. Arvaatte varmaan.. ;-) Erään kerran pienempi poikani huuteli minua katsomaan. Asuimme vielä Kuopiossa. Hän oli hakenut jakkaran ja kiivennyt korkealle, keikkui puoliksi vaatekaappini sisällä. Silmät loistaen hän piti sinua kädessään, oikein heilutteli. Ja sinähän keinuit mukavasti puolelta toiselle, iloinen vaaleanpunainen jellyni. "Äiti, mikä tää on?" Meinasin häkeltyä, mutta vastasin kuitenkin muina naisina, että se on äidin lelu. "Äiti näytä miten tällä leikitään!" Häkellys.
Molemmat poikani ovat sen jälkeen törmänneet sinuun montakin kertaa ja joka kerta se on heitä vain naurattanut. Äitini minua nuhteli asiasta, ettei pidä pitää aikuisten leluja esillä. No, minulla taitaa olla vain melkoisen uteliaat ja joka paikan tonkivat lapset. En sentään kuljettanut sinua mukanani kaikkialla enkä esitellyt kaikille. Venäläiselle ystävälleni näytin sinua kerran ja hän ihastui sinuun. Annoin hänelle lohdutukseksi suomalaisen pornolehden. Nainen vei sen iloisena kotiinsa Venäjälle.

Eilen laitoin vielä epätoivoisen viestin eräälle insinöörille. Kysyin häneltä voisiko sinua vielä korjata. En saanut koskaan vastausta. Yön yli nukkuneena tulin siihen surulliseen tulokseen, että sinusta on luovuttava. Valitettavasti.
Kiitos kuluneista vuosista ja anteeksi, että jouduin kaivelemaan sisuksiasi. En aina ihan osannut laittaa pattereita kerralla oikeinpäin.

23.12.93

Sydäntä kirvelee
Mitä tehdä?
Sisimpäni revittynä
riekaleiksi
Katson tähtiä
ja mietin elämän
tarkoitusta
syytä tähän
mielettömään
yritykseen
olla oma itsensä
hallita minänsä
Mietin kuumeisesti
  - syytä löytämättä

Runontapainen, jonka oon kirjoittanut 17 -vuotiaana