Unterwegs zur Hölle

Hat dir jemand schon gesagt wie schön du bist?
Du mit deinen braunen Augen
Ich kann mich noch erinneren
Die kalte Wintertage
Und dich
Du warst immer da für mich
Manchmal habe ich Sehnsucht nach dem Tod
Weil du mich nicht mehr willst
Hier denke ich wieder an dich
Und langeweile mich

Ich saufe oft und viel
Und werde ganz schnell betrunken
Weil ich mich nicht mehr wohl fühle
Mein Leben hat keinen Sinn mehr
Mir ist alles schnuppe, alles scheissegal
Egal wo ich bin, egal was ich mache

Ich habe ein Problem
Das bin ich

Alle denken, ich soll ein braves Mädchen sein
Warum? Lohnt es sich, brav zu sein?

Keine Ahnung

Ich bin schon jetzt so tüchtig wei möglich
Bin sehr gut in der Schule
Bin meistens froh und höflich
Bin sympatisch (hab oft gehört)
Ich verstehe Leute und ihre Probleme
Ich habe schon viel erlebt  -und voin meinen
Schwierigkeiten gelernt

Das Leben ist unheimlich unfair
Ich habe zwei Meschleben zerstört
Und dafür auch geweint
Ich bin verletzt
Aber ich lebe

Wenn ich die Zukunft erreichen versuche...
Sehe ich bloss Dunkelheit...
Wie wird das alles enden?

Lisää runoilua, tällä kertaa kirjoitettu 13.7.1995 Saksassa.

Den röda evigheten

Nej, försök inte ens
man kan inte stoppa mig
längre
Stora, röda ballonger
högt uppe i den blåa himlen
påminner mig om
hur vi skrattade ibland
Dom har rymmt från någon
som livet från mig

Jag orkar inte
Vatten so kalt och svart
som natten
men jag bryr mig inte om det
Säven skär mitt lår
och blodet blandar sig
in någons rop:
"Gör inte det!"
Djupet börjar att suga och jag
sjunker långsamt
in i de mörka djuphavsgravar
Bubblor på ytan och jag är borta

En ensam gestalt
sitter nedhukad
på strandklippan
och någonstans fåglar sjunger


Lisää arkistojen kätköistä löydettyä. Tämä kirjoitettu 27.4.1994.

R.I.P. rakas ystävä, 7.10.2011

Tänään on se päivä, jonka en uskonut koskaan tulevan. Joudun heittämään sinut roskiin.
Ihmiset yrittävät turhaan löytää lohtua tuopin pohjalta murheisiinsa. Ei se onnistu, ei siellä ole kuin baarimikon likaiset sormenjäljet. Itseni tekisi mieli ottaa pullo kossua muutamalla huikalla kuten Antti teki vuonna 1989 ollessaan 13-vuotias. Tiedottomuuden tila kiehtoisi... Mutta ei niin, että joutuu syömään kananmunia, nojailemaan aitaan ja oksentamaan toisten ja itsensä päälle. Jostain syystä pilvenpolttokaan ei kiinnosta eikä mitkään muutkaan päänsekoittaja-ainekset. Kärsitään siis selvinpäin...

Muistan aina, kun näin sinut ensi kerran. Se tapahtui kuopiolaisessa pornokaupassa ja juuri silloin sinne tehtiin poliisiratsia. Onneksi herr Komissar oli kovin kohtelias ja pyysi minulta lupaa etuilla. (Tässä kohtaa ajattelet: "Aa, mä muistan tän jutun!") Puristin pakettiasi hiukan kovemmin ja katselin nolona kahta levyä, jotka olin ostanut eräälle ystävälleni. Teki mieleni livahtaa paikalta vähin äänin ja jättää levyt ja sinut, ystäväni, takaisin hyllyyn. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja jäin seuraamaan mitä tapahtuu. No, se onkin sitten jo toinen tarina.

Olen herkkä ihminen enkä hirveästi sen takia viitsi seurata uutisia telkkarista. Etten pahoita mieltäni. Luen tai kuuntelen uutiset mieluummin vaikka radiosta. Eilinen oli huono uutispäivä ja jostain syystä päätin kerrankin katsoa oikein tv-uutiset. Yllätyin, kun en purskahtanutkaan itkuun kuullessani Jobsin kuolleen. Okei, luin uutisen jo netistä ennen kukonlaulua, ettei se sinänsä ollut yllätys. Ja täytyy myöntää, että sivistyksessäni on aukko: en ollut kuullut koko äijästä yhtään mitään aiemmin. Enkä käytä Ompun tuotteitakaan. Edes vieraiden ihmisten joukkosuru ei saanut minua kyynelehtimään, ei edes hymähtämään. Tuijotin vain ruutua lasittunein silmin. Olen kyynistynyt, tullut immuuniksi suruille ja murheille. Niitä on ehkä ollut jo liikaa. Itselläni siis, enhän minä toki muista välitä. Enää.

Mietin miten sinut pitäisi hävittää. Pakatako johonkin kauniiseen rasiaan ja kaivaa kuoppa maahan? Vai irrottaa patterit ja viedä patterinkeräykseen niin kuin kuuluu ja sinut.. en tiedä kuulutko energiajätteeseen vai oletko pelkkää pohjasakkaa, jonka kuuluu viettää ikuisuus jätevuoressa muiden tuhoon tuomittujen, ihmisten hylkäämien roskien ja paskojen keskellä. Kunpa joku osaisi neuvoa. Itsellä kun olisi tässä muutakin mietittävää, esimerkiksi miten ikinä uskallan astua helsinkiläiseen erotiikkkaliikkeeseen sisään, kun en ole koskaan sellaisessa ollut. Eroaako se jotenkin oleellisesti vaikkapa siitä kuopiolaisesta, keravalaisesta, saksalaisesta tai puolalaisesta?!? Onko siellä omituisia asiakkaita ja koppeja vieri vieressä, joissa voi katsella kiihdyttäviä elokuvia ja joista tullaan ulos naama punaisena ja kiusaantuneen näköisenä?? Vai kauniita virolaisia ja venäläisiä naisia puolipukeissaan valmiina "esiintymään", vaikkakaan ne työluvat eivät ole kunnossa? Tai siis puuttuvat kokonaan. Kertokaa viisaammat mikä minua Helsingissä odottaa...

Sinusta, ystäväni, tulee mieleen paljon mukavia muistoja. Arvaatte varmaan.. ;-) Erään kerran pienempi poikani huuteli minua katsomaan. Asuimme vielä Kuopiossa. Hän oli hakenut jakkaran ja kiivennyt korkealle, keikkui puoliksi vaatekaappini sisällä. Silmät loistaen hän piti sinua kädessään, oikein heilutteli. Ja sinähän keinuit mukavasti puolelta toiselle, iloinen vaaleanpunainen jellyni. "Äiti, mikä tää on?" Meinasin häkeltyä, mutta vastasin kuitenkin muina naisina, että se on äidin lelu. "Äiti näytä miten tällä leikitään!" Häkellys.
Molemmat poikani ovat sen jälkeen törmänneet sinuun montakin kertaa ja joka kerta se on heitä vain naurattanut. Äitini minua nuhteli asiasta, ettei pidä pitää aikuisten leluja esillä. No, minulla taitaa olla vain melkoisen uteliaat ja joka paikan tonkivat lapset. En sentään kuljettanut sinua mukanani kaikkialla enkä esitellyt kaikille. Venäläiselle ystävälleni näytin sinua kerran ja hän ihastui sinuun. Annoin hänelle lohdutukseksi suomalaisen pornolehden. Nainen vei sen iloisena kotiinsa Venäjälle.

Eilen laitoin vielä epätoivoisen viestin eräälle insinöörille. Kysyin häneltä voisiko sinua vielä korjata. En saanut koskaan vastausta. Yön yli nukkuneena tulin siihen surulliseen tulokseen, että sinusta on luovuttava. Valitettavasti.
Kiitos kuluneista vuosista ja anteeksi, että jouduin kaivelemaan sisuksiasi. En aina ihan osannut laittaa pattereita kerralla oikeinpäin.

23.12.93

Sydäntä kirvelee
Mitä tehdä?
Sisimpäni revittynä
riekaleiksi
Katson tähtiä
ja mietin elämän
tarkoitusta
syytä tähän
mielettömään
yritykseen
olla oma itsensä
hallita minänsä
Mietin kuumeisesti
  - syytä löytämättä

Runontapainen, jonka oon kirjoittanut 17 -vuotiaana

15.2.1995

Rakkaalle

VOI, kunpa mä näkisin sun sisälle. KUNPA voisin auttaa sua. MÄ haluaisin repiä sun uuden naamarin pois ja asettaa tilalle vanhan ja tutun, nauravan ja ilosen. SÄ et päästä mua lähelle. MÄ tahdon ymmärtää sua, tukea ja rakastaa. SÄ oot mun ainoa. TIETÄISITPÄ, kuinka mä pelkään. EN mä ennen pelänny. PELKO on nykyään jo tuttu tunne, melkeinpä kaveri. PAITSI ettei se voi ikinä olla. MÄ pelkään ihan kaikkee: kirjotuksia, sua, elämää. LÖYSIN sut ja menetin. VITUTTAA. MIKS elämä on niin epäoikeudenmukasta ja vaikeeta? MÄ en haluis mitään muuta ku saada vanheta sun kanssa, mut ei mun anneta tehä ees sitä. KAI se aika taas parantaa, niin ku aina. TÄYTYY vaan luottaa siihen ja nuolla avonaisia haavoja. MUN on pakko jatkaa elämääni, pakko työntää sut pois mielestä ja keskittyy lukemiseen. VAIKEEKS asian tekee se, et mä diggaan sua yli kaiken. MUTTA koska sä et nähtävästi enää ollenkaan rakasta mua, mä annan sun mennä. SIIS tarkotan, etten enää painosta sua kysymyksilläni siitä, haluutsä olla vai et. EN enää soita ja kysy missä sä oot ollu, mitä tehny ja mitä meinaat tehä. KYL mä haluisin soittaa sulle, mutten mä soita. SÄ saat ihan rauhassa ajatella asioita. MUISTATSÄ, ku sä sanoit, et sua pelottaa se ku mä lähen Saksaan? NYT sulle on kuulemma ihan sama meenks mä vai en. MUISTATKO, kun sanoit, et mun pitää olla meiän vuosipäivänä tääl Suomessa? ETT sit bailataan kunnolla.... SANOIT, et tehään paljon lapsia. NYT et haluu edes rakastella. JA mä uskoin sua. LUULIN löytäneeni jonkun, joka rakastaa mua yhtä paljon ku mä sitä. VITTU, mä saan aina pettyä. EHKÄ tää on mulle oikein, rangaistus kaikesta mitä mä oon tehny. NO en mä haluu saada sun oloo enää vaikeemmaks. MUT mitä ikinä päätätkin, mieti tarkkaan, ettei tartte katua. MULLE sä voit soittaa aina, vaikket haluiskaan enää olla. SOITA kuitenkin mieluummin tän kevään aikana, jooko??? MUISTA, etten mä oo sua jättäny, vaan ainoastaan antanu sun haluamaas aikaa. PÄRJÄILE kulta.

RAKKAUDELLA,
               xxxxxSI

P.S. YSTÄVÄNPÄIVÄKORTTI on myöhässä, sorry.
          TOIVOTTAVASTI oot ees mun ystävä.


                    mä rakastan sua

                                                                                                    soita some day......


Löysin kaikenlaisia vanhoja kirjoituksia runoista kirjeisiin ja omiin pohdintoihin. Tässä yksi, jonka olen kirjoittanut hetkeä ennen 19 -vuotispäivääni silloiselle kihlatulleni. Kihlattu jätti minut juuri ennen lukulomaa. Eipä tullut pahemmin luettua yo-kirjoituksiin... Kaikki välipäivätkin juoksimme ryyppäämässä ystäväni kanssa. Surin kihlattuani pari vuotta ja aloin sinä aikana harrastaa yhden yön juttuja ilmeisesti saadakseni tietää kelpaanko kellekään. Nykyisin hän saattaa silloin tällöin ottaa yhteyttä, soittaa tai kirjoittaa Facebookissa. Minä olen muuttunut erilaiseksi, hän totesi viime kesänä juteltuamme koko yön puhelimessa. Niin olen. Olen lakannut pelkäämästä. Olen lakannut olemasta mustasukkainen. Olen alkanut elää omaa elämääni. Vuosia sitten....